Jokerit – Kunlun

Seuraavassa lyhyttä ennakkoa 3.9.2018 pelattavaan Jokerit – Kunlun otteluun.

Jokerit – Kunlun

Jokerit ja Kunlun on kohdanneet KHL-historian aikana yhteensä kuudesti. Neljästi on pelattu Jokereiden ja kahdesti Kunlunin kotikaukalossa. Helsingissä pelatuista otteluista kotivoittoon on päättynyt kaksi ja Kiinassa pelattujen otteluiden voitot on 1-1.

Viimeisin kohtaaminen oli 26.8 pelattu harjoitusottelu ja se päättyi jatkoajalla Kunlunin 2-1 vierasvoittoon. Kyseessä oli samalla joukkueiden ensimmäinen peli, joka ratkesi vasta varsinaisen peliajan jälkeen.

Otteluissa on tehty yhteensä 31 maalia, joista yksi vasta varsinaisen peliajan jälkeen. Tästä voidaankin laskea, että peleissä on tehty keskimäärin 5 maalia, eli kohtaamiset on olleet verrattain runsas maalisia.

Jokerit

Jokerit Jokereiden joukkue on muuttunut hieman edelliseen kauteen verrattuna ja isoin muutos on tapahtunut penkin takana. Jukka Jalonen siirtyi muihin tehtäviin ja Lauri Marjamäki hyppäsi Jokereiden päävalmentajaksi.

Vain aika näyttää miten tämä muutos tulee näkymään joukkueen otteissa ja mihin asti Marjamäki saa narrilauman piiskattua. Käydään tulevissa ennakoissa tarkemmin läpi muutoksia kenttäpelaajistossa, kun saadaan joukkueelle hieman lisää otteluita alle.

Jokerit pelasi seitsemän harjoituspeliä ennen kauden alkua ja ne ei tulosten valossa menneet varmasti ihan toivotulla tavalla. Ainoastaan kahdesta joukkue onnistui nappaamaan voiton ja maalinteko oli peleissä erittäin hankalaa.

Jokerit teki näissä harjoituspeleissä ainoastaan 10 maalia, mikä on ehdottomasti liian vähän mikäli joukkue meinaa pelata illasta toiseen voitoista. Omasta maalista näissä peleissä kiekko kaivettiin peräti 21 kertaa.

Kunlun

KunlunKunlun Red Star on erittäin mielenkiintoinen joukkue monessakin mielessä. Kyseessä on kiinalainen nippu, joka pelaa Venäjän sarjassa.

Joukkueesta löytyy suomalaisittain erittäin paljon mielenkiintoisia henkilöitä, joita on mukava seurata pelin edetessä. Valmennuksesta vastaa Jussi Tapola yhdessä Jyrki Ahon, Sakari Lindforsin ja Matias Sarvelan kanssa. Näiden lisäksi kentällä nähdään Ville Lajunen, Olli Palola sekä Veli-Matti Savinainen.

Joukkueessa on siis pitkä lista suomalaisille tuttuja ja mielenkiintoisia nimiä. Tämä lisää varmasti mielenkiintoa pelien edetessä ja Kunlun tulee varmasti saamaan tulevalle kaudelle oman suomalaisen seuraajakuntansa. Se saattaa näkyä jopa myöhemmissä kohtaamisissa ihan katsojamäärissäkin Hartwall Arenalla pelatuissa peleissä.

Vedonlyönti

Vedonlyönnin osalta etenkin ensimmäisissä peleissä kannattaa olla hyvin maltillinen. Fiksu vedonlyöjä tarkkailee ensin muutaman kierroksen sivusta ja seuraa miten joukkueiden pelit lähtee kulkemaan.

  • Yli 4,5 maalia
  • Kunlun ML

Mikäli tähän Jokereiden ja Kunlunin kauden avaavaan otteluun haluaa jotain pelata, niin maalimäärät lienee parhaita vaihtoehtoja. Myös Kunlunin voitolle tarjoiltavia tuhteja kertoimia kannattaa kokeilla pienellä panoksella. Kyseessä on kuitenkin molempien ensimmäinen ottelu ja mikäli harjoitusotteluiden tuloksia katsotaan niin vierasvoitto ei olisi kovin suuri yllätys.

Tulosveto

Tulosveto on hankala pelimuoto, mutta sillä saa sopivalla panoksella mukavasti lisäjännitystä ottelun seuraamiseen. Etenkin näin kauden alussa, kun voimasuhteet on hieman epäselvät, niin tuloksen veikkaaminen hyvin hankalaa.

  • 1,2 – 2,3

Lähdetään kuitenkin keskinäisten kohtaamisten, harjoituspelien tulosten sekä kauden avauksen takia hakemaan pientä yllätystä tulosvetoon.

Jokerit pelaa toki kotona ja haluaa varmasti saada hyvän alun kaudelle. Siitä huolimatta ei olisi kovin suuri yllätys vaikka Kunlun poimisi pisteet matkaan viimeistään voittolaukauksilla.

Maalintekijät

Myös maalintekijöiden veikkaaminen on hankalaa ja vielä hankalampaa se on kauden ensimmäisissä otteluissa. Tähän peliin täytyy kuitenkin poimia kaksi mielenkiintoista nimeä vierasjoukkueen kokoonpanosta.

  • Olli Palola
  • Veli-Matti Savinainen

Olli Palola täytyy nostaa esiin ihan vain sen takia, että mies pelasi aiemmin Jokereissa. Nyt Palolalla on edessään ensimmäinen sarjaottelu uuden joukkueen paidassa. Mikä sen maukkaampi paikka laittaa mustaa verkkoon kuin Helsinki ja Jokereiden kotiluola Hartwall Arena.

Veli-Matti Savinainen valikoitui kokoonpanoista vain sen takia, että kyseessä on parhaina iltoina vahva maalintekijä. Lisäksi sarja-avaus, Helsinki ja Jokerit tuskin ainakaan vähentää tuota maalinteon nälkää Savinaisen kohdalla.

Up ↑

%d bloggaajaa tykkää tästä: